Yksinäisyys - analyysi

Yksinäisyys
Kirjoittaja: Okakettu

Juoni menee niin, että yksinäinen tyttö katselee muita oppilaita ja toivoo, että hänet otettaisiin joukkoon mukaan. Kotiin päästyään Sara alkaa muistella menneitä aikoja.
Hän muistaa sen, kuinka hänen paras kaverinsa ja hän olivat erottamattomat, kunnes huono seura johdatteli ystävän pois hänen luotaan.
Sara viiltelee itseään tuskissaan puukolla tunteakseen edes jotain. Hän itkee ja nukahtaa onnettomana kyynelten sekoittuessa vereen.
Huomatessaan uuden tytön Sara ei edes ole uskoa sitä, kun tyttö tulee hänen luokseen ja pyytää häntä kaverikseen. Novellin päähenkilö tuntee Yksinäisyyden hirviömäisen olemuksen kuihtuvan ja kuolevan pois.

Sara on yksinäinen, aika hiljainen tyttö, joka on kuitenkin tarpeeksi viisas kieltäytyessään bileissä tarjotusta alkoholista. Se tekee hänestä luuserin ja hän menettää parhaan ystävänsä.
Yksinäisyys on teräväkyntinen, hehkuvasilmäinen ja pahanilkinen olento. Se saa päähenkilön tuntemaan itsensä epävarmaksi ja se odottaa häntä joka välitunti koulun pihalla.
Tuuli on Saran entinen paras ystävä, joka kuitenkin ihastuu ns. "tuhmaan poikaan". Hän jättää päähenkilön siinä vaiheessa, kun tämä kieltäytyy juomasta ja leimaa entisen kaverinsa luuseriksi.
Naomi on keijukaismainen, mustahiuksinen ja sinisilmäinen tyttö, joka tahtoo olla Saran kaveri siitä huolimatta, että tämä on jo luokan muiden oppilaiden silmissä luuseri.

Näkökulma on Saran. Hän on tietyssä mielessä ulkopuolinen tarkkailija, joka lähinnä katselee syrjässä muita ja muistelee menneitä. Vain itsensä viiltelyn aikana hän on tekijä.

Novellin johtomotiivi tuntuu olevan Yksinäisyys, joka odottaa Saraa välitunneille mentäessä ja kuiskaa halveksivia, epäuskoa lietsovia sanoja hänen korvaansa. Päähenkilön sisintä valaistaan Yksinäisyyden ja muistojen avulla. Yksinäisyyden vuoksi Sara viiltelee itseään ja häpeää itseään. Lopulta Yksinäisyys nitistyy, kun Naomista tulee Saran kaveri. Ristiriitatilanne tulee, kun Naomi huomaa Saran ja istahtaa hänen viereensä pakottaen Yksinäisyyden kauemmaksi. Huippukohta on se, kun päähenkilö tarraa pelastajan käteen, eli hyväksyy uuden tytön ystäväkseen. Käännekohta on se, kun Naomi sanoo: "Vaikutit yksinäiseltä, ajattelin, että voisin liittyä seuraasi." Selvittämättömäksi jäävät muiden oppilaiden mielipiteet siitä, että luokan luuseri sai uuden tytön kaverikseen.

Novellissa on personifikaatioita, kuten Yksinäisyys hirviön muodossa, valmisruoan tuoksun tervehdys ja puukon terän tanssahtelu.

Novelli saa minut mietteliääksi ja surulliseksi. Saran yksinäisyys on itselleni melko arka asia, koska olen itse kokenut jotain vastaavaa. Huono seura viekoittelee hyvätkin ihmiset pois raiteiltaan, se on hyvin tuttu ja todellinen asia. Itsensä pahoinpitely ei kuitenkaan varmaankaan ole siihen mikään ratkaisu.
On todella hyvin hämmentävää saada ystävä/ystäviä pitkästä aikaa, kun on ollut vuosia itsekseen. Ymmärrän Saran mykkyyden uuden ystävän edessä, hän ei ole uskoa sitä, että joku lopultakin puhuu hänelle eikä anna hänen hukkua syvyyksiin.
Sara on minusta henkilönä hyvin viisas kieltäytyessään alkoholista, vaikka hän sitten saakin luuserin maineen ja menettää parhaan kaverinsa. Alkoholi ei varmasti ole koskaan mikään ratkaisu vaan pakokeino. Ihmiset yrittävät paeta jotain, jos juominen on heidän mielestään hyvä vaihtoehto. En vain ymmärrä, miten he voivat yrittää juosta elämää pakoon, sehän on mahdotonta.
Yksinäisyyden kuvailu hirviöksi pitää aika lailla paikkansa ja sopii olotilaan. Se todella on hirviö, joka odottaa muulloinkin kuin vain välitunneilla ja saa tuntemaan itsensä niin epävarmaksi, että kaikki sisu katoaa ja haluaa paeta monia asioita.
Tuulin käytös on kohtuutonta, koska ystävää ei pitäisi hylätä, vaikka kuinka rakastuisi. Porukan mukaan meneminen ja parhaan ystävän hylkääminen on minusta halpamainen teko, jota on vaikeaa antaa anteeksi.
Naomi on viisas jättäessään muiden oppilaiden mielipiteet huomiotta ja mennessään puhumaan Saralle. Sellainen vaatii paljon rohkeutta, koska silloin yleensä menettää ne vähätkin kunnian rippeet, mitä sattuu omaamaan. Itse olen aina ollut hyvin kiitollinen kaikille niille ihmisille, jotka ovat uskaltaneet tulla puhumaan minulle enkä ole unohtanut yhtäkään.
Novellin rakenne on miltei kevyt, välillä tulee synkkiä hetkiä ja taivas pimenee Saran viiltelyn aikana. Tekstissä on melko paljon kuvailua, mikä tekee siitä melko syvällisen keveydestä huolimatta. Saran ajatukset, tunteet ja toiveet on kuvattu läheisesti ja aidosti.

Tuossa on nyt jonkinlainen novellianalyysi. Ei varmaan tullut hirveän hyvä, tein vain jotain.